Jo isovanhempani olivat yrittäjiä ja vanhemmillani oli useampia yrityksiä joissa sain olla mukana. Työskentelin myös nuorena urheilukaupassa, jonka omisti  naapurimme ja toimin myyjänä Savonlinnan torilla erilaisten kauppiaiden joukossa.Yrittäjyys oli pääaineeni kauppatieteiden opinnoissani sekä Leedsissä, Iso-Britanniassa, että Jyväskylän yliopistossa. Minulle yrittäjyys ja yrittäminen ovat tärkeitä asioita ja nostan hattua jokaiselle yrittäjälle.

Yritykset ovat yhteiskuntamme kannattelijoita ja meidän tulee tukea yrittäjyyttä monin eri keinoin. Helsingin tulee olla yrittäjille pitkäaikainen ja luotettava kumppani. Me emme saa kaupunkina verhoutua virastojen taakse niin, että yrittäjä jää yksin ongelmiensa pariin. Itse koen, että Helsingillä on paljon petrattavaa. 

Kaupunki pirstaloituu ja keskusta on jäämässä autioksi. Tällaisten asioiden tunnistaminen hyvissä ajoin ja läpikäynti yrittäjien kanssa on tärkeää. Voi olla, että nykyisestä keskustasta tulee vain yksi lähiö muiden joukkoon ja palvelut ja kaupat levittäytyvät ympäri Helsinkiä. Miten kaupunki voisi tällaisessa tilanteessa tukea yrittäjiä? Meidän täytyy esim. katsoa, että uudet asuinalueet tarjoavat yrityksille toimitiloja, eivätkä ne ole kaikki ulkomaisten investointiyritysten omistamia. Kaupunkia tulee kehittää ja rakentaa yhdessä yrittäjien kanssa.

Alla ajatuksiani.

 

Klikkaa auki ja tutustu kirjoituksiini.

 

Toivottavasti ne herättävät sinussa uusia ajatuksia.

 

Ja pysy linjoilla, sillä lisää on tulossa :)